Tampereen Aluetaksi Oy:n varsinainen yhtiökokous päätti 30.5.2024 osakkeiden splittaamisesta siten, että kutakin vanhaa osaketta kohden annettiin 9 uutta osaketta. Samassa yhteydessä päätettiin, että uusista osakkeista ei anneta osakekirjaa vaan uudet osakkeet merkitään rekisteröinnin jälkeen yhtiön osakasluetteloon.
Yhtiön hallitus on 11.12.2024 tehnyt päätöksen kerätä vanhat paperiset osakekirjat mitätöitäväksi ja hävitettäväksi. Kyseisten osakkeiden tilallle ei anneta uutta osakekirjaa vaan omistus kirjataan yhtiön osakasluetteloon. Osakkailla on mahdollista tarkastella omistuksiaan sähköisen käyttöliittymän kautta osoitteessa:
www.taksitampere.fi/osakerekisteri
Pyynnöstämme huolimatta emme ole saaneet kaikkia osakekirjoja kerättyä. Mikäli osakekirjanne on vielä toimittamatta, pyydämme toimittamaan ne välittömästi, kuitenkin viimeistään ensi viikon perjantaina 21.2. Osakekirjoja otetaan vastaan Tampereen Aluetaksi Oy:n toimistolla arkisin (ma-pe klo 8-15).
Mikäli, ette pysty toimittamaan osakekirjaa kyseisenä aikana, olkaa hyvä ja ilmoittakaa siitä sähköpostitse osoitteeseen laskutus@taksitampere.fi. Jos osakekirja on kadonnut tulee se kuolettaa Pirkanmaan käräjäoikeuden kautta.
Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa toimitusjohtaja Tero Kallio, tero.kallio@taksitampere.fi p. 050 588 3778
Sammon valtatie 7
33530 Tampere
Infon numero:
010 476 5600 (pvm/mpm)
(Avoinna ark. klo 8-15.30.
La-su ja arkipyhät suljettuina.)