Takseilla matkustamisen turvallisuutta pyritään nyt elettävänä poikkeusaikana lisäämään asentamalla ajoneuvoihin koronasuojia. Suojat toteutetaan yhteishankintana, jota organisoi Tampereen Aluetaksi Oy.
Suojauksessa ajoneuvon matkustamotilat sekä ohjaamo eristetään toisistaan muovikalvolla. Takseihin asennettavat läpinäkyvät muovikalvot ehkäisevät viruksen mahdollista tarttumista estämällä pisaroiden leviämistä puolin ja toisin taksin etu- ja takaosan välillä.
Ensimmäiset suojaukset asenettiin noin sataan Tampereen Aluetaksin ajoneuvoon P-Hämpin tiloissa 17.-19.4., ja niiden asennuksesta vastasi NewJob Finland Oy. Yritys on toteuttanut vastaavia suojauksia myös muun muassa Taksi Helsingille ja Menevälle.
Suojaukset tehdään asbestisuojauksessa käytetyillä ammattilaisteipeillä. Etupenkkien taakse kiinnitetään teippaamalla kirkas kalvo, joka räätälöidään jokaiseen autoon erikseen. Teipin käyttö mahdollistaa sen, ettei ajoneuvoihin tarvitse rakentaa pysyviä ratkaisuja.
– Vastuullisena toimijana haluamme ensisijaisesti turvata niin asiakkaiden kuin kuljettajiemme turvallisen matkan. Noudatamme suojauksissa THL:n ja TTL:n koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi laatimia ohjeita ja suosituksia. Suojauksen asentamisesta päättää kukin liikennöitsijämme omalta osaltaan. Uskomme että suojaukset lisäävät asiakkaiden luottamusta turvallisiin taksimatkoihin epidemian aikana. Haluamme myös huolehtia, että kuljettajamme kokevat voivansa tehdä työnsä turvallisesti, kertoo Tampereen Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja Arttu Hirvikorpi.
– Teimme suojausten asennuksessa tiivistä yhteistyötä Finnparkin kanssa. Finnpark tarjosi meille asennuksia varten sopivat ja turvalliset tilat P-Hämpistä, kiittelee Hirvikorpi.
– Finnpark Hämppi on oiva paikka hoitaa kyseiset suojaukset muun muassa hyvän valaistuksen ja lämpötilan puolesta. Poikkeustilasta johtuen autoja liikkuu vähemmän, joten Hämpistä löytyy nyt myös paremmin tilaa. Halusimme ehdottomasti olla avuksi tässä tärkeässä taksien suojaushankkeessa. Teemme myös itse jatkuvasti tehostettuja toimenpiteitä pysäköintilaitteiden puhdistamisessa, kertoo Finnparkin markkinointipäällikkö Satu Uotila.
Kuka tahansa voi tilata suojatun kyydin
Suojatun kyydin voi tilata asiakas, joka epäilee koronatartuntaa ja tarvitsee taksikyydin esimerkiksi sairaanhoitoon. Suojatut kyydit ovat kuitenkin tarkoitettu myös kaikille asiakkaille, jotka haluavat kulkea taksilla mahdollisimman turvallisesti.
Tampereen Aluetaksi hoitaa taksitilauksia Tampereelle ja ympäristökuntiin sekä välittää Kela- ja sote-kyytejä Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueilla.
– Suojaus ei takaa täysin 100 %:sta suojaa virukselta, mutta se pitää asiakkaan suojassa takapenkillä ja kuljettajan suojassa pisaratartunnoilta. Myös suojattujen taksien desinfioinnista ja puhdistuksesta huolehditaan tehostetusti. Suojatun kyydin pystyy jokainen tilaamaan aivan normaalisti soittamalla Taksi Tampereen välityskeskukseen. Suojattu matka on tällä hetkellä normaalin taksimatkan hintainen, ja sen voi maksaa lähimaksulla tai tarvittaessa auton ulkopuolelta etuikkunan kautta. Tällä hetkellä pyritään suosimaan lähimaksua kontaktien minimoimiseksi. Yleisesti yleisimmät maksukortit käteinen ja taksirahakortit käyvät takseissamme maksuvälineenä, selventää myynti- ja markkinointipäällikkö Tiina Pessi.
Lisätietoja
Arttu Hirvikorpi
toimitusjohtaja
p. 050 4718075
arttu.hirvikorpi@taksitampere.fi
Tiina Pessi
myynti- ja markkinointipäällikkö
p. 050 3855649
tiina.pessi@taksitampere.fi
Taksi Tampere (Tampereen Aluetaksi Oy) on vuonna 1990 perustettu tamperelainen taksipalveluyhtiö, jolla on toiminta-alueellaan välityksessä yli 500 taksia. Taksi Tampere hoitaa yli 2 miljoonaa henkilö- ja tavarakuljetusta vuosittain. Taksi Tampere toimii Tampereella, Nokialla, Ylöjärvellä, Kangasalla, Lempäälässä ja Pirkkalassa.